Back to Top

Hallitukselle aikataulu

Henkilökohtaisesti kannatan politiikan ulkopuolisia toimijoita mukaan vaikuttamiseen. Vaihtoehtona on muuten pelkkien poliittisten broilerien temmellyskenttä. Historiankirjoitus aikanaan antaa tuomion Sipilän hallituksen toiminnasta.

Joka tapauksessa Suomen kieleen on tullut uusia sanontoja. Tunnetuin lienee vatulointi. Aiemmin politiikasta oli peräisin niin sanottu pekkarointi. Mauri vetää Keski-Suomeen päin sellaisella vimmalla, ettei vastaavaa taida tulla koskaan.

Sipilää itseään ei voi vatuloinnista syyttää. Vauhtia on ollut enemmän kuin mihin politiikassa on yleensä totuttu. Tässä on osin aineksia sanalle sipilöinti. Liian nopeasti yritetään saada mahtipontisia päätöksiä aikaiseksi. Sitten suunnitelmia muutetaan. Mielestäni selkeästi jäävin henkilön puheenvuorot televisiossa pitää jättää ilman huomiota. Errare humanum est. Erehtyminen on inhimillistä.

Ei tässä tietenkään tavoitella virheetöntä hallitusta. Selkeällä aikataulutuksella saa aikaan paljon hyvää. Kalle Isokalliota siteeraan sen verran, että hallitukselle voi olla hyve olla tekemättä mitään. Silloin yritysjohtajat havahtuvat välttämättömään omatoimisuuteen. Suomen hallitus ei tee kaikkea heidän puolestaan. Tulevaisuus on elinkeinoelämän tehtävä itse.

Toki hallituksella riittää Suomessa työsarkaa. Eduskuntavaalien jälkeen uusi hallitus on koossa yleensä juhannukseen mennessä. Heti tämän jälkeen kesälomakuukausina kannattaa ilmoittaa tulevien uudistusten otsikot. Itseäni ärsyttävät esimerkiksi ammattilehtien ja jäsenmaksujen verovähennyskelpoisuus. Molemmat ovat vapaaehtoisia asioita. Pitääkö niitä ryydittää veronmaksajien rahoilla? Muutoksen vastarinnassa elävien mielestä kyllä pitää antaa verotukea. Laaja veropohja ja alhainen veronkanta ei ylivertaisuudestaan huolimatta lyö itseään läpi kovinkaan helposti.

Hyvässä hallituksen aikataulussa asioita valmistellaan lähes kaksi vuotta. Ilmoitushetken kritiikki ehtii hautautua. Huolellinen valmistelu ehkäisee sipilöintiä parhaalla mahdollisella tavalla. Paras osa on silti vielä edessä. Nimittäin hallituksen ja eduskunnan hyvien päätösten jälkeen äänestäjillä on kohtuullisesti aikaa arvioida uudistusten sisältöä. Hallituksen poliittinen arvosana realisoituu sitten seuraavissa eduskuntavaaleissa. Mielestäni se on reilua.

Hahmotelmassani hallituksen ministerit keskittyvät aluksi EU-kuvioihin ja viennin edistämiseen. Suomeksi tätä sanotaan matkailuksi. Oppositiolla hommat menevät peukaloiden pyörittelyksi. Kun hallitus näennäisesti on hiljaiselossa, niin ei ole mitään perinteistä kritisoitavaa.

Painottamaani hyvään valmisteluun kuuluu avoimuus. Digitaalisuus antaa mahdollisuuksia kansalaisvaikuttamiseen.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.