Facebook Twitter Google Bookmarks RSS Feed 

Marko Taipale ehdokasnumerolla 96 toivottaa sinut tervetulleeksi!

Päivän Markoon on laitettu lyhyesti tekstiä metsäverotuksen kiristymisestä.

 

 

Uusia Nokioita eduskunta ei helposti perusta lainsäädännöllä. Jos voisi perustaa, niin kai se olisi tehty jo?!

 

Suomen talous ja yhteiskunta kokonaisuudessaan kaipaa näkemyksiä. Yksi asia on esimerkiksi työn verotus. Moni sanoo, ettei sitä saa ainakaan nostaa ja sitten on vastaavasti myös alentamisvaatimuksia. Alennuksia voi vastustaa kamreerimaisesti talouden nykytilaan viittaamalla.

 

Itse ajattelen seuraavasti. Ellei verotuloja kerätä kansalaisten mielestä riittävästi ja oikeudenmukaisella tavalla, niin luottamus tulevaisuuteen horjuu. Lähinnä siis usko valtionvelan tai sen paljon puhutun kestävyysvajeen hallitsemiseen. Jos usko menee, niin sen jälkeen alkaa sukanvarteen säästäminen. Siitä tulee kierre, joka kurjistaa talouttamme.

 

Palkasta veron pidättäminen on yksinkertaista. 1995 veroaste keskimääräisellä palkansaajalla oli kahdeksan (8) prosenttiyksikköä korkeampi kuin nyt. Ei siis ole mitään yhtä oikeaa veroprosenttia. Nyt tarvitaan luottamusta valtiontalouden suhteen.

 

Kansalaiset eivät halua maksaa öljylämmityksestään tuhottomia summia. Lämmitysjärjestelmän vaihtaminen ei läheskään kaikille ole järkevää. Kiinteistöverotus on kovaa, mikäli tuloja ei ole. 

 

Kansantaloudesta pitää poistaa pullonkauloja. Olen tyytyväinen, että nyt kunnallisten terveyskeskusten vuokraus illoiksi ja viikonlopuiksi on mahdollistettu. Kummallista, että tällainen pullonkaula oli niin pitkään voimassa.

 

Vastaavia uudistuksia löytyy teemoistani lisää. Kaikki viisaus ei niissä kuitenkaan ole. Kerro lisää ehdotuksiasi, kuuntelen mielelläni.

 

Marko