Back to Top

Sääntöjen Suomi

Itseään kannattaa siteerata aina kun sen vain on mahdollista. Ammoisina aikoina otsikossa suomalainen on hävinnyt aina. Rahapelien monopoli saa aikaan sen, että pelaajille kotiutetaan vähemmän rahaa. Vapauttaminen lisää aktiviteettia. Koko toimialan suuremmasta liikevaihdosta lohkeaisi lisenssimaksuina myös enemmän rahaa yhteiseen hyväntekeväisyyteen.

Alkuvuoden otsikkoina mediassa on ollut 26 paikkakunnan hakemukset Suomen toiseksi kasinoksi. Sinällään kilpailu on aina hyväksi. Tässä tapauksessa valitettavasti 25 kuntaa joutuu tekemään turhaa työtä. Raha-automaattiyhdistyksen virkamiehillä on käytössään kristallipallo, joka ennustaa jo etukäteen parhaiten menestyvän hankkeen.

Yksinkertaisessa maailmassa kaikki saavat yrittää vapaasti. Mielessään jokainen voi vain kuvitella kansainvälisten toimijoiden massiivisia investointeja Suomeen. Nyt ne jäävät tulematta. Tätä on sääntöjen Suomi armon vuonna 2016.

Aivan arkisissa tilanteissa tulee esiin uusien yritysten nimien hyväksyttäminen. Villin lännen malli ei tietenkään ole oikein. Täysin varmaa on, että nykyisessä toimintamallissa yrityksien nimiä hyväksytään turhan kankeasti. Ellei lakimies osaa valita yritykselleen nimeä, niin kuka sitten?Lisäksi väkisin muunneltu lopputulos saattaa olla todella tyhmä. Tilanne on sama kuin väitöskirjan tekijällä. Esitarkastajalle ei saa sanoa vastaan yhtään mitään.

Suomalaisissa kaupoissa on isot ja kirkuvan väriset julisteet, jotka määräävät tarkastamaan iän alle 30-vuotiailta vaikuttavilta. Ylimääräinen henkilökortteihin liittyvä ralli hidastuttaa varsinaista liiketoimintaa. Tupakkatuotteet on piilotettu vaikeasti muistettavien numeroiden taakse. Työntekijöiden aikaa kuluu epäolennaiseen. Viimeisin kauppaliikkeiden kerrostaloista tuttu ”heippalappu” määrää sen, että alkoholituotteet on oltava kassalla kello 21 mennessä.

Työntekijöiden aikaa menee jossain määrin keskioluen piilottamiseen. Nimittäin aikaisin aamulla ja myöhään illalla ei saa ostaa. Poliitikot tietävät sen, mikä on ihmisille hyväksi. Ison suomalaisen panimon toimitusjohtaja tuskailee markkinointikiellon kanssa. Kotimaassa olisi hyvä ensin harjoitella markkinointia ja brändin rakentamista. Sen jälkeen on hyvä siirtyä vientiin. Sääntö-Suomi ei ilmeisesti vientituloja tarvitse.

Niin yksinkertaisella artikkelilla kuin keskiolut voidaan saada kauppaliikkeissä paljon aikaan. Kielletään sen käyttäminen niin sanottuna sisäänvetotuotteena ja vakioidaan samalla ostohinnat tupakkatuotteiden tapaan. Sitten pienet kyläkaupat ja kioskit saavat ostaa suosittua tuotetta samaan hintaan kuin hypermarketit. Rajoittaminen on hyve, silloin kun sitä osaa oikein käyttää.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.