Back to Top

Ihminen on sitä mitä lukee

Tai ainakin tuo itse keksitty sanonta kuvaa minua. Kiinnostus politiikkaan on tullut nuoruuden innokkaasta sanomalehtien lukemisesta. 

Reilut 11 vuotta kirjoitin yleensä kahden viikon välein itse valitsemistani aiheista kolumneja Ylöjärven Uutisiin. Edelleen tänä päivänä olen tästä mahdollisuudesta hyvin kiitollinen edelliselle päätoimittajalle, Matti Pulkkiselle.

Kuluvalla valtuustokaudella olen keskittynyt enemmän omaishoitoon ja tehtäväni on ollut olla sivistyslautakunnassa Erja Pelkosen varajäsen. Aiemmin  olen ollut tarkastuslautakunnan ja perusturvalautakunnan jäsen. Lisäksi kokemusta on valtuustoryhmän varapuheenjohtajuudesta.

Tervetuloa vielä kotisivuilleni! Tarkemmin minusta ja vaaliteemoistani voi lukea kohdista Tausta ja Vaaliteemat. Yhden varavaltuustokauden ja yhden varsinaisen kauden jälkeen edelleen tuntuu olevan annettavaa kaupungin usein varsin kankeaan päätöksentekoon. Vaalinumeroni on 92.

Ihmisten yhteydenotot ovat varsinainen yhteiskunnallisen toiminnan suola. Silloin tietää tekevänsä jotain aiheellista. Olkaa siis rohkeasti yhteyksissä.

Ihminen on sitä mitä lukee

Ota yhteyttä