Tavallaan ihan hyvä, että lähiruoasta on tullut oikein muoti-ilmiö. Ahlmannin maidon myyminen on vaakalaudalla ja se "on antanut kasvot" Suomen tiukoille ja hassuille hygieniavaatimuksille.

 

Lähiruoasta on erilaisia määritelmiä. Oma mielenkiintoni kohde ovat julkiset ruokahankinnat. Niissä on paljon määrää ja monesti ostokset suuntautuvat ulkomaille. Totta kai kannatan valinnan vapautta. Jokainen saa ostaa kaupasta mitä haluaa ja syödä valitsemassaan ravintolassa - oli ruoan alkuperä sitten mikä hyvänsä.

 

Julkisissa paikoissa ruokailijat ovat monesti lapsia ja iäkkäämpiä ihmisiä. He eivät voi valita ruokaansa. Yhteisillä päätöksillä heille kannattaa tarjota lähiruokaa. Minulle lähiruoka on ennen kaikkea suomalaista. Joskus luomua, mutta yleensä ei.

 

Tuotteittain lähiruoka on eri etäisyyksillä tuotettua. Välihuomautuksena, että suurin haaste on siis saada kuntien hankinnat mahdollistamaan "lähiruoka". Hankintaa ohjaa hankintalaki. Onneksi se antaa mahdollisuuksia! Helppoa se ei ole. Tarjoukset pitää tehdä tarkasti, ettei kilpailun ratkettua ole mahdollisuuksia valitusprosesseihin.

 

Lihan kohdalla erityisesti kaikki suomalainen on lähiruokaa. Julkisten hankintojen pitäisi lihan osalta perustua salmonellavapaan alueen vaatimukseen. Tämä on siis eri asia kuin se, että vaaditaan lihaerän pelkästään olevan salmonellavapaa. Tämä aluevapaus rajoittaa lihan mahdollisia alkuperämaita mielenkiintoisesti..

 

On Suomen etu, että koulujen puuropäivinä riisi korvataan maukkaalla kotimaisella ohrapuurolla. Kaikki Suomessa tuotettu ohra on lähiruokaa. Tämä siksi, että käytännössä ohrapuuroaineksia tekeviä yrityksiä tuskin on kovin monella paikkakunnalla. Lopputuote sitten menee koko maahan.

 

Myllyjäkään ei määräänsä enempää ole. Sen sijaan leipomoita on paljon. Taas kerran hankintalailla voidaan ohjata leivän alkuperää. Viritetään vaatimuksia leipomisen tai paistamisen suhteen. En ole yksityiskohtien asiantuntija, mutta olen vakuuttunut tämän suuntaisen toiminnan mielekkyydestä.

 

Hienoa olisi, jos koulujen lähellä olevasta järvestä nousisi kalaa ruokapöytään. Yksittäinen tuote tällä lailla hankittuna voi olla kalliimpaa. Mutta asian "pihvi" on siinä, että kunnan aluetalous saa piristysruiskeen. Ja kunta pääsee verottamaan paikallisia työntekijöitä.

 

Bioenergia. Sen osalta kannattaa lukea kolumnini. Varmasti pitkässä juoksussa on ensiarvoisen tärkeää, että kehitämme uusiutuvia energiaratkaisuja. Kovin massiivisten veronmaksajien kukkarolle käyvien ratkaisujen osalta pitää olla ellei kriittinen niin vähintään harkitseva. Kaikkein pahinta on se, että eri energiamuotojen tuet tai tukien puute vääristävät käytäntöjä. Miltä kuulostaa, että Venäjältä tuodusta puusta saa haketustukea, mutta sahoilta ylijäävästä kuoresta ja purusta tätä tukea ei saa! Lähivuosina ei saa unohtaa viime vuonna tehdyn risupaketin seurantaa. Tavallinen markkinatalous hoitaa asiat joustavasti. Nykyiset systeemit ovat täynnä sekavia tehorajoituksia, jolloin välillä ollaan päästökaupan piirissä ja välillä ei. Saadaan tukia tai ei. Yksinkertaisuutta peliin.