Facebook Twitter Google Bookmarks RSS Feed 

Lisää Alkoja

Lisää Alkoja

Alkoholista suomalaisilla taitaa olla enemmän mielipiteitä kuin maatalouspolitiikasta. Ja se on silloin paljon se. Oma muutosehdotukseni on aika yksinkertainen. Lisätään samaan aikaan sekä saatavuutta että hintaa. Kaupungeissa tämä elävöittäisi kivijalkakauppojen elämää ja aluepolitiikka tulisi hoidettua markkinaehtoisesti.

 

Tampereella on kymmenen Alkoa. Niistä neljä on kaupungin keskustassa. Yhtä liikettä voisi kuvata tietyn kaupunginosan omaksi. Loput viisi ovat sitten nykyajan mittapuun mukaisia enemmän autolla saavutettavia paikkoja. Liikkeitä voisi olla selvästi enemmän. Nykyistä toimintamallia pitäisi samassa yhteydessä uudistaa.

Alko voisi olla kuin Yle, joka toteuttaa vastuullista julkisen palvelun tehtävää. Nyt toiminnan motiivina näyttää pikemmin olevan voiton maksimointi. Tämä näkyy esimerkiksi seuraavasti. Saatan tutustua tiettyyn viinierään. Ostan sitä rutiininomaisesti silloin tällöin. Sitten menen eri Alkoon ja kuulen kummia. Siellä ei kyseistä nimikettä ole, koska se ei kiertänyt juuri sen liikkeen hyllyssä tarpeeksi nopeasti. Alkoa ei pitäisi nähdä aivan perinteisenä yrityksenä.

Liikkeitä voisi olla kooltaan muutamaa tyyppiä. Äkkiseltään luku viisi kuulostaa sopivalta. Isoimmat liikkeet olisivat nykyisten myymälöiden oloisia, eli niissä olisi kohtuullisen laaja valikoima. Sitten pienemmissä liikkeissä olisi vähän suppeampi tarjonta. Pienimmillään kioskien tapainen myymälä olisi optimaalinen tiettyihin olosuhteisiin. Viina säilyy hyvin. Kaikista huonoiten säilyviä esimerkiksi kermajohdannaisia ei sitten olisi pienissä Alkoissa.

Kioski sopii kivijalkaan kuin kivijalkaan. Kaikki tietävät etukäteen, ettei ihan kaikkea ole kioskissa tarjolla. Pienehköt myymälät sopisivat myös erittäin hyvin maaseudulle. Kesäisin mökkiläisten lukumäärä nousee tunnetusti korkeaksi. Ostokset silti monesti tehdään siellä, missä se alkoholiliike on. Raha kiertäisi paremmin aluetalouksissa ja kivijaloissa, kun Alkon sijainti ei määrittelisi ruokien ostopaikkoja. Ylöjärven keskustan alueelle mahtuisi mainiosti kolme eri liikettä ja sitten maaseutu vielä päälle.
Lisääntyneet työpaikat olisivat kullanarvoisia. Ajattelumalleja kannattaa uudistaa kaikin tavoin. Osalla myyjistä voisi olla samalla kertaa myös vartijan status. Lisäksi aina ei kannata hankkia erillisiä siivoojia. Kioskien aukioloajat voisivat olla sesonkiaikoina ruhtinaallisia ja talvella sitten suppeampia. Halukkaita työntekijöitä löytyy myös vähän epätyypillisimpiin työaikoihin.

Tarjontaa siis reippaasti ylös, mutta ei unohdeta sitä hintojen nostamista. Tässä olisi mahdollisuus poimia rusinat pullasta. Lisääntynyt saatavuus toivottavasti poistaisi viinan salaperäistä, kielletyn hedelmän makua. Vastuullisuuteen kuuluu myös reipas hinta. Aiempaa korkeampi hinta yhdistettynä parempaan saatavuuteen ehkäisee varmasti jonkin verran sitä turhaa turismia ulkomaille.

Siihen en osaa tarkemmin ottaa kantaa, että onko Alkon kansainvälisillä viinien ostajilla täydellinen makutuntemus. Ostajathan käytännössä päättävät sen, mitä Suomessa juodaan. Ostettiin sitten mitä hyvänsä, niin verotus on toisaalta erikoista. Lopputuotteen verotus Suomessa määräytyy alkoholiprosentin mukaan. Halpaa ja kallista raaka-ainetta verotetaan samalla tavalla. Tämä johtaa siihen, että ulkomailla kalliille viinille ei tule Suomessa mitään luksus-lisää ainakaan verotuksen takia.

Hyvätuloiset voivat tämän seurauksena ostaa suhteessa pienellä verolla kallisarvoisia tuotteita. Erikoinen tulonsiirto. Toisaalta nykyjärjestelmää on perusteltu sillä, että Suomessa voi alkoholiliikkeen tarjonta olla itse asiassa laadukkaampaa kuin muualla Euroopassa. Lisäksi viinien luokitteleminen suomalaiseen tapaan käyttötarkoituksen mukaan on harvinaista. Kyllä luokitus antaa suuntaviivoja.

Alkoholin myynnissä luvanvaraisuus on varmasti perusteltua. Tietyt kriteerit pitää täyttää. Suomi on harvaanasuttu maa, joten kyllä tarjonnan lisääminen olisi perusteltua. Ei sitä voi kiistää, ettei myös haittoja syntyisi. Siksi samaan hengenvetoon puhun myös hintojen korottamisesta. Asioita kannattaa kuitenkin aina toteuttaa enemmistön ehdoilla.

Kommentit (0)

Kirjoita Kommentti

pienennä | suurenna
security image
Kirjoita näytetyt merkit

busy