 |
Presidentti pääministeriksi
Tämä pohdiskelu ei liity mitenkään nykyisiin henkilöihin. En siis halua nimenomaan Tarja Halosta Matti Vanhasen paikalle. Sen sijaan yleisemmällä tasolla ihailen Yhdysvaltojen hallintomallia tietyiltä osilta. Siellä kansa valitsee suoraan vahvan presidentin ja uuden poliittisen johdon myötä myös virkamiehistöön tulee merkittäviä muutoksia. Suomessa nykyinen pääministerin pesti joutaisi historiaan.
Suomen presidentit on suurimmaksi osaksi valittu välillisesti presidentin valitsijamiehillä. Näiden määrä 300 oli suurempi kuin kansanedustajien, eli äänestystulos otti melko hyvin huomioon alueelliset erilaisuudet. Demokratia tavallaan kuitenkin loppui siihen. Periaatteessa puolueet olivat asettaneet viralliset ehdokkaansa. Varsinaisessa äänestyksessä valitsijamiesten kädet eivät olleet mitenkään sidottuja. Maaperä oli hedelmällinen niin sanottujen mustien hevosten ilmaantumiselle.
Varsinainen jännitysnäytelmä esitettiin vuoden 1956 presidentinvaaleissa. Urho Kekkonen voitti vasta kolmannella kierroksella vastaehdokkaansa K.A. Fagerholmin. Äänestystuloshan oli äärimmäisen tiukka eli 151-149. Yksi ääni Kekkoselta pois olisi kaiketi merkinnyt, että Suomen tasavallan presidentti olisi valittu arpomalla. Presidentin nimi pysyi sitten pitkään samana ja jopa kerran Kekkonen valittiin ilman vaaleja poikkeuslailla jatkamaan virkaansa. Vuoden 1982 valitsijamiesvaalissa tasatuloksen mahdollisuutta eliminoitiin nostamalla valitsijamiesten määrä yhdellä parittomaksi luvuksi.
Vuonna 1988 oli käytössä sekamalli. Kun suorassa kansanäänestyksessä ei kukaan ehdokas saanut yli 50 prosenttia äänistä, niin sen jälkeen valinta siirrettiin perinteisille valitsijamiehille. Vuodesta 1994 alkaen on ollut käytössä suora kaksivaiheinen kansanäänestys. Helmikuussa 2000 presidentinvaalien toisella kierroksella äänestysprosentti oli 80,2. Varsin kunnioitettava lukema. Vaalien kiinnostavuudesta huolimatta presidentin valtaoikeuksia on supistettu. Tämän päivän arvokeskusteluun, tai oikeammin sen puutteeseen, sopii pohdinta presidentin oikeudesta hajottaa istuva eduskunta.
Â
Pääministerin merkitystä Suomen poliittisessa järjestelmässä on lisätty. Tämän henkilön nimeen sen sijaan kansalaiset voivat vaikuttaa vain etäisesti. Eduskuntavaalien jälkeen voittajapuolue aloittaa tunnustelut. Mitään takeita vaalivoittajan pääsemisestä hallitukseen ei ole olemassa. Kaikki riippuu neuvotteluista. Kun aikanaan pääministeripuolue selviää, niin sille jakkaralle todennäköisesti asettuu sen puolueen puheenjohtaja. Tähän äänestäjillä ei ole sananvaltaa. Kahden lautasen kiistat osoittavat, että nykyinen järjestelmä ei ole vielä aivan lopullinen. Poliittiseen hallintoon on palkattu 11 valtiosihteeriä. Suurelle yleisölle heidän nimensä ja toimenkuvansa lienevät tuntemattomat. Lisäksi itse veikkaan, että heidän vaikutusvaltansa omassa ministeriössään lienee vähäinen.
Presidentin vaalien korkean äänestysprosentin, presidentin alenevat valtaoikeudet, pääministerin valinnan ennustamattomuuden sekä valtiosihteerien ilmeisen merkityksettömyyden voisi uudistaa seuraavasti. Presidentti valittaisiin edelleen suoralla kansanvaalilla. Tarkempaa pohtimista vielä vaatii äänestyskierroksien lukumäärä. Itse olisin taipuvainen yhteen kierrokseen ilman vaatimusta, että jonkun ehdokkaan tulisi saada yli puolet äänistä. Tähän vaaliin ei ole viisasta jakaa erillistä julkista puoluetukea. Takavuosina esitettiin, että ehdokas kannatti asettaa jo sen vuoksi saatavan tuen takia. Presidentin toimikausi voisi olla nykyinen kuusi vuotta. Tai sitten sen voisi lyhentää eduskuntavaalien mukaiseksi.
Â
Pääministeri poistettaisiin Suomen lainsäädännöstä ja hallituksen puheenjohtajaksi tulisi siis presidentti. Yhdysvalloissa voi teoriassa olla tilanne, jossa presidentin puoluekanta ei ole sama kuin edustajainhuoneen ja senaatin enemmistön puoluekanta. Suomi voisi keksiä omanlaisensa mallin siitä, miten presidentti tasapainoilee muun hallituksen ja ennen kaikkea eduskunnan kesken. Tämän muutoksen oleellisena osana olisi se, että kullakin ministerillä olisi mieleinen ylin virkamies omassa ministeriössään. Asioiden uudistamisen ja eteenpäin viemisen kannalta tämä on erittäin oleellista. Ministerit valitsisi edelleen asianomainen eduskuntaryhmä. Presidentin eläkeoikeudeksi riittäisi normaali kansanedustajan eläke.
